Majestic-12 ja Menzelin rooli tuossa yhteisössä
Kimmo Huosionmaa B.Sc.,BBA
Muutamissa kirjoissa on maininta Amiraali Roscoe Hillerkoetterin johtamasta super-salaisesta projektista, jonka nimi on "Solaria". Itse uskon että tuollainen ohjelma tähtäsi lähinnä robottien massa-armeijan luomiseen, ja sillä itsellään ei ollut mitään merkitystä Ufojen kanssa. UFO voi siis olla myös ihmisen tekemä tunnistamaton lentävä esine, tai jokin muu ilmiö joka ilmakehässä ilmenee erilaisina sähköisinä ilmiöinä. Kuitenkin kun puhutaan salaamisesta, niin tuon ryhmän ympärillä oleva salailu saa sitten aikaan sellaisia huhuja, mitä ei voida edes kuvitella olevan todellisia.
Hillerkoetter oli ammatiltaan upseeri tai enemmänkin tiedustelu-upseeri, joka tunnetaan erityisesti CIA:n perustajana sekä myös hänen nimensä mainitaan eräissä papereissa, jotka on merkitty tunnuksella "Top Secret eyes only Maji/Majic", ja noita papereita pidetään todisteena siitä, että USA:n asevoimilla olisi hallussaan UFO: ja tai ekstraterrastriaalisia lentokoneita. Kuitenkin tämä olettamus perustuu siihen, että noiden asiakirjojen leimat on teetetty ilmeisesti tällaista ryhmää varten, jonka nimilistassa olevat henkilöt ovat todellisia. Kuitenkin se miksi tuo ryhmä on aikoinaan kiinnittänyt eräiden filologien eli tiedostojen tutkimiseen erikoistuneiden tutkijoiden mielenkiinnon on se, että tuota ryhmää varten on tehty oma leimasin, ja muutenkin Pentagonin suhtautuminen tuohon ryhmään on hyvin erikoinen.
Se voisi selittää kyseessä olevan vetypommia koskevaan tutkimukseen liittyvä työryhmä, jossa nuo miehet olisivat olleet hyvinkin tarpeellisia, mutta jostain syystä Pentagon kiistää tuon ryhmän olemassaolon. En usko että tuo kiistäminen on vaikuttanut kenenkään mielestä mitenkään kovin järkevältä asialta, koska nuo miehet olivat aikansa kiistattomia neroja omilla aloillaan. Ja toki esimerkiksi meteorologeja tarvittiin, jotta voitiin ennakoida säätä. Sään ennustaminen oli äärimmäisen tärkeää kun tehtiin suuritehoisia ydinkokeita, koska jos tuuli tai ilmavirtaus tuli väärästä suunnasta, niin silloin radioaktiivinen pilvi saattoi levitä omien joukkojen päälle, ja silloin tietenkin oli vaara siitä, että nuo miehet saisivat säteilysairauden. Kuitenkin joidenkin ihmisten mielestä tuo ryhmä on ollut vain neuvonantajana jollekin henkilölle, josta käytetään ehkä nimeä "Attachment O" , joka on ottanut vastaan noiden miesten raportit.
Ehkä tuo huippu-kiinnostava "Attachment-list"-nimellä kulkeva dokumentti onkin niiden henkilöiden lista, jonne nuo huippuluokan sotilaat sekä tiedemiehet lähettivät raporttinsa. Ja ehkä termi "Red Team" tarkoittaa ryhmää, joka sai sitten käsitellä jotain sellaista, mitä ei pitäisi olla olemassakaan. Detlev Bronk ja muut olisivat olleet tässä tapauksessa "Sender-ryhmä". Eli he olisivat sitten lähettäneet jotain tietoja jollekin taholle, joka on peitetty nimellä "Attachment". Uskoisin että astonomi Donald Menzel oli jotenkin erityisen tärkeä osa tuota ryhmää, ja ehkä sitten oli käynyt niin, että nuo tiedemiehet olivat laatineet raporttinsa sotilaille, ja syy siihen miksi noita "Attachmenteja" on kahdeksan johtuu siitä, että jotkut sotilaista olivat oikeastaan myös tiedemiehiä. Ja ehkä sitten oli käynyt niin, että USA:n liittovaltio oli kehittänyt jotain sellaista, minkä se halusi salata maailmalta.
Astronomeja tarvittiin ydinohjelmassa siksi, että heidän tehtäviinsä kuului tähtien alkuainekoostumuksen avulla määritellä se, millaisia aineita tuohon vetypommiin laitetaan. Tuolloin ihmisen luomassa lämpöydinfuusiossa jäljitellään tähdissä olevia olosuhteita, jotta voidaan luoda ihanteellisen tehokas ydinase, joka antaa vain sen tehon, mitä sen halutaan antavan.
Eli kyseessä ei olisi ollut mikään extreterrestriaalisen olion sullominen jääkaappiin, ja itse olen sitä mieltä että kaikkeen tällaiseen "UFO-materiaaliin" on syytä suhtautua skeptisesti. Kuitenkaan ei ole olemassa mitään syytä siihen, miksi järkevä ihminen ei voisi uskoa Ufoihin, vaikka hän samalla olisi kuitenkin skeptikko. Termi "Skeptisyys" tarkoittaa sitä, että todisteita pitää punnita sekä arvioida tarkoin, ja tietenkin esimerkiksi joidenkin sotilaskoneiden prototyypit voivat olla erittäin epätavallisen näköisiä, joten nämä koneet varmasti aiheuttavat todella paljon UFO-havaintoja, mutta tutkimus ei tarkoita sitä, että henkilölle, joka tulee kertomaan johonkin ilmavoimien tukikohtaan nähneensä UFO:n nauretaan päin naamaa. Kuten olen huomauttanut, niin monet pilvet näyttävät lentokoneilta, ja tuollainen täysin lentokoneen muotoinen pilvi voisi johtua lentokoneeseen liitetystä hologrammeja tekevästä järjestelmästä, jossa on myös tietenkin sellainen laite, joka tekee hologrammeja sekä näkyvän valon aallonpituudella että infrapuna-alueella.
Tuolloin taivaalle voi syntyä lentokoneen muotoinen pilvi. Mutta palataan siihen, mikä olisi ollut Donald Menzelin rooli tuossa ilmeisesti super-aseita käsittelevässä ryhmässä. Kyseessä saattoi olla sellainen laitteisto, mikä saisi aikaan keinotekoisen pyörremyrskyn, joka sitten voisi aiheuttaa suurta tuhoa. Tuo laitteisto olisi oikeastaan erittäin yksinkertainen rakentaa. Tarvitaan vain joukko satelliitteja sekä lentokoneita, joilla sitten saadaan valtameren pinnasta kohoamaan kosteutta, mikä saa aikaan pyörremyrskyn. Kun tuohon pilvipeitteeseen suunnataan sitten lisää mikroaalto-energiaa, niin silloin se saa aikaan sellaisen ilmiön, missä tuulen nopeus kiihtyy, jolloin voidaan periaatteessa synnyttää sellainen hurrikaani, missä tuulen nopeus on samaa luokkaa kuin tornadossa.
Tuon ilmiön luomiseen tarvitaan vain joukko tutkasatelliiteiksi naamioituja mikroaatolaitteilla varustettuja satelliitteja, jotka sitten kohdentavat mikroaaltolaitteensa samaan osaan merta, jolloin syntyy ilmiö, mikä saa aikaan hurrikaaneja. Kun tuulen nopeus kasvaa tarpeeksi suureksi, käy niin että kitkalämpö sitten alkaa sytyttää tulipaloja, eli kuumentaa kappaleita samaan tapaan kuin lentokoneen lentäessä ilmassa suurella nopeudella, jolloin kitkalämpö kuumentaa koneen siipien etupinnat sekä nokan tulipunaiseksi. Ja jos voidaan kehittää yhtä kova tuuli, niin silloin varmasti asia kiinnostaa Pentagonin johtoa, vaikka se ei tätä asiaa kuitenkaan ehkä kerro kenellekään. Joten ehkä tuollainen "extraterrastriaalinen kappale" olisi vain peite sille, että tuossa salamyhkäisessä viisikulmaisessa talossa kehitetään uskomattomia laitteita, joista osaa ei ehkä koskaan ole esitetty missään julkisuudessa.
Hakusanat: Majestic-12 documents, list of majestic 12 personnel, majestic-12 attachment list